Heini Riitahuhta Shop
Keramiikkataiteilija, keraamiikko ja muotoilija Heini Riitahuhta aloitti keramiikan ja lasin parissa Wetterhoffilla (HAMK) vuonna 1994 ja valmistui Taiteen Maisteriksi Taikista vuonna 2002. Arabian kanssa hän on tehnyt yhteistyöstä vuodesta 1998. Riitahuhta on vuonna 2003 perustetun Arabian taideosastoyhdistys ry:n perustajistajäsenistä. Hän työskentelee nykyisin itsenäisenä keramiikkataiteilijana Arabian taideosastolla. Heinin tunnetuimpiin töihin kuuluu Arabialle suunniteltu astiasarja Runo, joka oli tuotannossa vuosina 2009-2015. Runon lisäksi hän on suunnitellut Arabialle mm. Helmi-öljylampun (2004), Salaisuus -taide-esinesarjan (2007) sekä osana Suomi 100 -sarjaa Huvila-koristeen (2017).

Heini Riitahuhdan ainutlaatuinen kädenjälki on tunnettu myös kansainvälisesti. Vuonna 2017 hän osallistui Suomalaisen muotoilun näyttelyyn, joka kiertää viidessä Japanin merkittävässä museossa. Tämä on jatkumoa 2010 alkaneelle näyttely- ja suunntteluyhteistölle, jossa hän toimi suoraan japanilaisten kanssa. Hänen ensimmäinen Heksagon- teoksensa Mustamamba (2008) on sijoitettuna Nagoyaan lastenklinikan ulkoteokseksi. Vuonna 2015 valmistuivat teokset Kylmänkukka, Syyshehku, Polte ja Unikko. Nämä nähtiin näyttelyissä Washingtonissa 2015, Nitzassa Ranskassa sekä Habitaressa 2016. Pariisin designweekiin 2016 hän osallistui NOW! Le Off – näyttelyyn.
Kuvio & Tuoksu -verkkokauppa eli kuvioshop.fi on Heini Riitahuhdan uniikkituotannon virallinen jälleenmyyjä.